Perheen parissa(ko)?

Näin vuosien jälkeen olen pohtinut millainen äiti olen ollut koska olen ollut kiinteistönvälittäjänä? Lapseni joka on jo lähes aikuinen niin on todennäköisesti kärsinyt jonkun verran työni vuoksi. Tästä olen aina silloin tällöin kärsinyt huonoa omatuntoa. Eikä ihme... Aina töissä ja aamusta iltaan.

Joskus lapseltani kysyttiin mitä hänen vanhempansa tekevät? Lapseni oli vastannut "Äiti puhuu puhelinta". Aivan! Näinhän se on mennyt. Tarhatätiä kyllä tuolloin hieman ihmetytti kun hänen oli ihan pakko kysyä mitähän lapseni sillä tarkoitti?

Nyt kun Äitienpäivä on taas lähestymässä niin nämä muistot valtaavat mielen väkisinkin. Äitienpäivä - niin siinäkin on oma tarinansa. Se on minun ainoa vapaapäivä. Näin on perhe alkuvuosina päättänyt. Silloin heidän suurin toiveensa on ollut että äiti ei silloin olisi töissä. Onneksi asiakkaat ovat tämän jotenkin ymmärtäneet vaikka onhan sitä joku joskus ehdottanut myös näytölle. "Kun olette käyneet syömässä niin minulle sopisi sen jälkeenkin katsoa asunto". Aivan, niinhän minä olisin päässyt mutta en ole mennyt. Perheen toive tämän yhden päivän takia on ollut etusijalla. Jopa asiakkaat ovat tässä jääneet kakkosiksi. Kaikki eivät sitä ole aina ymmärtäneet mutta silloin luen heidät jälleen Neiti Näpsän sukulaisiksi. Niin tästä Neidistä voitte lukea minun aikaisemmassa kirjoituksessani.

Kaikkina pyhinä olen ollut töissä tarvittaessa mutta nyt odotan jälleen vuoden ainoaa vapaapäivää. Toivotan kaikille muillekin äideille oikein mukavaa vapaata 11.5. !

13 esittelyä Neiti Näpsälle (nimi muutettu) ja oppia kantapään kautta

Sinä aamuna ei olisi pitänyt nousta sängystä lainkaan tai ei ainakaan vastata puhelimeen. Heräsin kellon soittoon ja olin energiaa täynnä jo heti aamulla, mikä ei ollut minunlaiseni kahviaddiktin tapaista ollenkaan. Melkein laulelin jo matkalla keittiööni kahvia keittämään kun ”tilulilulei” puhelin soi…”Täällä Neiti Näpsä ja saanko häiritä välittäjää näin aamutuimaan?” ”Tottahan toki!” –vastasin. Kuulin kun puhelimessa ollut nainen veti henkeä syvään sisään ja sitten… Puhelimesta alkoi tulla osoitteita eli siis meidän kielellä kohteita niin nopeaan tahtiin että en ehtinyt sisäistämään ensimmäistäkään niistä. Liekö syy että en ollut vielä saanut kahviani?

Kohteita tuli jo niin paljon että piti kirjoittaa ne kaikki ylös ja kalenterin päiviä venyttää jo lähes 29 tuntisiksi. Vihdoin saimme kuitenkin seitsemän kohteen näytöt sovittua kahdelle eri päivälle ja vaikka tuohon aikaan olinkin jo todella kiireinen, päätin palvella asiakkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kävimme siis Neiti Näpsän kanssa katsomassa nuo kaikki seitsemän kohdetta. Hain Neidin koska hänellä ei ollut autoa käytössään ja vein vielä kaupan kautta kotiin. Palveluako? Kyllä, sitä minulta saa. Ensimmäisten esittelyjen jälkeen jo aloin pohtimaan että mikään ei taida nyt kelvata. Loput kohteet näytin vielä seuraavana päivänä ja niistäkään ei mikään natsannut. Jokaisella esittely päättyi siihen kun Neiti Näpsä kommentoi ”Täällä haiskahtaa home” Tähän loppuivatkin siinä vaiheessa minun kohteeni ja jäin vaille kauppaa. Jostain syystä olin kuitenkin helpottuneen oloinen.

Kaikki kun ei ole aina niin ruusuista niin homma jatkui Neiti Näpsän kanssa. Parin päivän päästä  näyttörumbasta alkoikin mitä suurin ystävyys Neidin kanssa. Joka aamu hän muisti minulle soittaa jo ennen aamukahviani. Joskus jopa ennen herätyskelloani. Tämä oli minulle jo niin tuttua että vastasin joskus hänelle jo lähes unissani. Tämä yksinäinen rouva todennäköisesi piti minua enemmän juttukaverinaan kuin välittäjänään mutta kyllä minä kestin sen. Onhan meidän välittäjien aina vastattava puhelimeen, koska tahansa ja milloin tahansa. Joitain tapauksia on tosin ollut, että olen ollut esim. saunassa tai vaikkapa wc:ssä tai juuri saamassa ruokaa suuhun ja puhelin soi ja olen ollut todellakin kykenemätön vastaamaan puhelimeen. Tällaisissa kerroissa kyllä yleensä kuulen aina piilov****uilua jengiltä heti. ”Onpas nyt, kun ei välittäjä vastaa puhelimeen” tai ”Ei ole ihme että kauppaa ei tule kun ei vastata edes”. Näille ihmisille sanon mielessäni että ”Haista…” mutta kuitenkin vakiosanoina tulee suustani että ”pahoittelen kun olin varattuna (siis paskalla) tai oli palaveri kesken (ahmin 10 tunnin jälkeen ensimmäisen kunnon ruokani). Näitä nyt riittää eli seuraavalla kerralla kun soitat välittäjälle ja välittäjä ei vastaa, niin anna hänen hyvänen aika nyt ainakin hetki aikaa. Vaikka wc:ssä pyyhkimiseen.

Seuraavien viikkojen jälkeen näytin Neiti Näpsälle vielä tuon kuusi kohdetta joista sitten viimeisen kohteen kohdalla tapahtui jotain mitä en enää uskaltanut edes odottaa. Neiti Näpsä sai ne sanat suustaan. ”Teen tästä asunnosta tarjouksen!” Voitonriemuisena lähdin toimistolle esivalmistelemaan tulevaa tarjouksentekoa. Odotin puolituntia yli sovitun ajan ja sitten soitin Neiti Näpsälle. ”Olen pankissa juuri” –kuului puhelimesta. Odotin tunnin, sitten kaksi ja taas päätin soittaa. Kesti kauan ja kukaan ei vastannut ja aloin jo olemaan hieman huolissani. Vihdoin sitten veikkaan viidennellä tai kuudennella soitollani puhelimeen vastattiin. Kuulin Neiti Näpsän äänen ja olin helpottunut mutta siis vain nanosekunnin verran… Puhelimen luurista kuului lievästi vaikean oloinen ääni. ”Anteeksi nyt kovasti hyvä välittäjä, mutta minulle ei myönnetä lainaa!” Neiti Näpsä ei soittanut minulle enää...

Ensimmäinen esittely, vuosi 2000.

Jokaisella välittäjälla on aina se ENSIMMÄINEN esittely. Sain esiteltäväksi erittäin hankalasti myytävän asunnon, jota olivat jo monet välittäjät yrittäneet ja missä myyjä oli ollut erittäin haluton neuvotteluihin ainakin kun puhuttiin hinnasta.

Olin opetellut kaikki vanhojen konkarien rimpsut ja rämpsyt ulkoa ja menin reippaasti autoon kylttieni kanssa ja matka kohti ensimmäistä paikkaa alkoi. Ensimmäisen opastekyltin asettelin hienosti ja tukevasti päätien varten ja juuri silloin alkoi sydämeni jyskyttämään. Paniikkikohtauksen tuntuinen tutina alkoi ja polvet melkein pettivät altani. Puhalsin sisään-ulos-sisään-ulos kymmenen kertaa ja jos joku olisi kävellyt ohitseni niin olisi varmasti luullut minun saaneen astmakohtauksen. Hengittely auttoi ja jatkoin seuraavalle opastepaikalle jonka laitoin varsinaisen asunnon oman kadun päähän. Iski aivan tajuton päänsärky.... ja jalat tutisivat vieläkin. Onneksi en ollut syönyt koska muuten olisin saattanut kaivata wc:täkin. Muutaman puhaltelun jälkeen pääsin kuin pääsinkin asunnon oven eteen ja asettelin viimeisen opasteen ja marssin sisälle nopeasti ja suljin oven.

Tik tak, tik tak... viisi minuuttia esittelyn alkuun... puhalsin sisään ja ulos ja toivoin mielessäni että ketään ei vaan tulisi, EI KETÄÄN! Saisin hyvän syyn olla mokaamatta esittelyä kun ketään vaan ei tulisi... mutta sitten... Plim plom... OVIKELLO SOI!

Edelleen puuskuttaen ja haparoivin askelein menin avaaman oven ja siellä oli parikunta joka raahasi mukanaan vauvan kantokoppaa ja iloisesti tervehtivät. Yritin hymyillä mutta hymy huulillani vaikutti enemmänkin irvistykseltä ja pakonomaisesti sain suustani kakistettua seuraavat sanat ulos: "Tervetuloa esittelyyn."

Nuoripari katseli mielenkiinnolla asuntoa ja koska he vaikuttivat niin innostuneilta niin minäkin aloin hetki hetkeltä rentoutumaan. Kysymyksiä tuli vaikka millä mitalla. Kaikkiin sama vastaus: "En osaa sanoa mutta selvitän". Viimein pariskunta sanoi että tekisivät tarjouksen asunnosta. Sain melkein "sen" ja nousin varmasti ainakin kymmenen senttiä ilmaan ja vaikka olisin voinut kiljua ja huutaa samanaikaisesti niin sain pidäteltyä oloni ja sanotuksi: "Mennäänkö toimistolle?"

Kauppaa siitä ei tullut kun se kitupiikkimyyjä jätti 1000 markasta kiinni. Ilmeisesti se kämppä on vieläkin myymättä...

Niin se alkoi! Ura vai uRa?

Taaksepäin kun lähden muistelemaan urani alkua niin pitää mennä vuoteen 1999 saakka. Tuolloin oli nuori ja energinen nainen jonka koulutus kiinteistönvälitystyöhön oli juuri päättymässä. Tuota päivää jos mietin niin olisihan sitä voinut silloin paremminkin aikansa viettää...

Koulutusta oli puolisen vuotta ja sieltä parhaita paloja opein: "Kiinteistönvälittäjä-naisella pitää olla hame päällä". Tämän tokaisi jokin älykäs vanhempi kiinteistönvälittäjä, joka koulutti nuori alokkaita. Siitähän meillä sitten ilo irtosi. Seuraavalla tunnilla oli sitten kaikilla naisilla hameet päällä. Ja kyllä meillä oli hauskaa kun piilov***uilimme tälle "arvokkaalle" välittäjälle. Sen jälkeen en ole hametta käyttänyt.

Toinen oivallinen oppi kyseisestä koulutuksesta oli aina varma vastaus kaikkeen mihin ikinä et osannut vastata: "En tiedä mutta selvitän!" Tällä olen päässyt pitkälle ja saanut ammattimaisen kuvan itsestäni. Tosin se on tullut vasta selvitettyäni asioita...

Muilla opeilla ei ollutkaan sitten yhtään mitään merkitystä. Elämä opettaa ja kantapään kautta oppii parhaiten ainakin välittäjäksi.

Jatkan blogissani tuolta uran alkupuolelta ja kerron teille ihan todellakin parhaat palat näiltä kaikilta vuosilta. Jokainen kertomani case on puhdasta faktaa - Uskot tai et!